|

Eerika Kraft jatkaa tanssin opiskelua Berliinissä

Ammattitanssijan uran luominen ei ole normaalioloissakaan helppoa ja koronapandemia on lähes nollannut esiintymismahdollisuudet, kun koetanssitilaisuudetkin on suurimmaksi osaksi peruttu. Pitääkseen yllä taitojaan ja kehittyäkseen edelleen tanssijana Eerika Kraft päätyi hakemaan berliiniläisen DART Dance Companyn (https://en.dart.theater) ammattitanssijoille suunnattuun jatkokoulutusohjelmaan keväällä 2020, ja tuli hyväksytyksi. 

Taustaltaan Eerika on lappeenrantalainen. Tanssiopinnot hän aloitti vuonna 2004, kun Lappeenrannan tanssiopiston nimi oli vielä Tanssiopisto Sonja Tammela. Lappeenrannan Tanssiopistolla hän suoritti tanssin perustutkinnon ja harjoitteli pääasiassa balettia ja nykytanssia vuoteen 2015 asti. Eerika suoritti vuonna 2018 Tukholmassa, Kungliga Svenska Balletskolanissa kaksoistutkinnon: lukion ja tanssin ammatillisen tutkinnon. Ammatillisen tutkinnon suoritettuaan hän jatkoi matkaa Israeliin opiskelemaan Kibbutz Contemporary Dance Companyssa. Opiskelujen lisäksi hän on ehtinyt tehdä töitä niin ammattitanssijana kuin tanssinopettajanakin. Eerikan tanssista olemme saaneet nauttia mm. Tanssiopiston näytöksissä ja Lappeenrannan Tanssiteatterin Saimaa-esityksessä keväällä 2020.

Eerikan opinnot Berliinissä alkoivat syyskuussa 2020 ja kurssi päättyy tämän vuoden kesäkuun lopulla. Joulukuussa lähettämässään viestissä Eerika kertoo opinnoistaan ja elämästään Berliinissä: 

”Onneksi koronarajoitukset eivät ole hirvittävästi vaikuttaneet opintoihini. Tosin aikataulumuutoksiin olemme saaneet tottua, mutta onneksemme olemme saaneet kuitenkin jatkaa tanssitunteja normaalisti studiossa, tietysti rajoituksia kunnioittaen ja noudattaen.

Päivämme ovat noin 4-6 tunnin mittaisia ja ohjelmassa on balettia, nykytanssia ja ohjelmistoharjoituksia. Harjoittelemme säännöllisesti myös akrobatiaa ja joogaa. Syksyllä, kun koronarajoitukset olivat höllempiä, meillä oli myös partneerausta ja parityöskentelyä.

Opettajiamme ovat pääasiassa DART:n taiteellinen johtaja Kinga Vargova, tanssija Hannah Eden ja pääharjoittaja Thomas Kiss. Heidän lisäkseen meillä on myös vierailevia opettajia kuten Aymeric Mosselmans ja Johan Silverhult baletissa sekä nykytanssikoreografi Gentian Doda. Nykytanssitunneilla olemme perehtyneet sen eri tyyleihin kuten Gaga-tekniikkaan. Valitettavasti monien vierailevien opettajien ja koreografien vierailut on kuitenkin jouduttu peruuttamaan. 

Ohjelmistoharjoituksissa olemme harjoitelleet esityksiä varten eri koreografioita kuten pätkiä tansseista Yu-shi, Ukiyo ja Nesama sekä koreografi Saeed Hanin uutta teosta Float. Pandemian takia emme kuitenkaan ole vielä päässeet esittämään niitä yleisölle. Kaikki esitykset on siirretty keväälle 2021. Kovasti toivomme, että tilanne on silloin parempi ja pääsemme esiintymään. 

Oikein mahtavaa uutta vuotta 2021, pysytään terveinä”, Eerika päättää viestinsä. 

Eerikan tanssiharjoituksiin DART:ssa ja Eerikan aiempaan tanssimateriaaliin voit tutustua klikkaamalla linkkejä: 

https://youtu.be/5CNd5eMFLXY

https://youtu.be/82_5Bd4XoQo

https://youtu.be/lrpdLk7xKR4

Me attitydiläiset toivotamme Eerikalle onnea ja menestystä opinnoissa sekä tanssijan uralla. Toivomme myös, että myöntämämme tuki on helpottanut osaltaan hänen jokapäiväistä elämäänsä Berliinissä.

 

Samankaltaiset artikkelit