Suomen kulttuurirahaston tuella valmistetut 12 tutua ovat valmistuneet
Reilun vuoden uurastuksen tuloksena valmistui 12 valkoista tutua, jotka on tehty Suomen Kulttuurirahaston Attitydille vuonna 2017 myöntämän 13.000 euron avustuksen turvin. Puvut valmistettiin Lappeenrannan tanssiopiston käyttöön, mutta niitä vuokrataan myös muille pukuja tarvitseville.

Lappeenrannan tanssiopiston rehtori Kaija Kontunen esitteli tanssiopiston puvustajan Teea Salinin valmistamat puvut Attitydin syyskokouksen yhteydessä 23.11. Mielenkiintoinen esitys paljasti meille baletin harrastajille uuden näkökulman tähän taiteenlajiin.
Ennen kuin sakset ja ompelukone voitiin ottaa esiin, oli hankittava oppia tutujen valmistamisesta ja selvitettävä, mistä saa laadukkaita materiaaleja.
– Apu löytyi Kansallisoopperan puvustamosta, josta saimme opastusta ja vinkkejä pukujen ompeluun sekä tarvikkeiden hankintaan, Kaija kertoo.
Töihin päästiin, kun saatiin hankittua toijalalaisen kangastukkuliikkeen kautta 130 metriä tylliä italiasta.
– Aluksi tilasimme 100 metriä, mutta jotta kaikki 12 pukua saatiin tehtyä piti tilata 30 metriä lisää.
Tyllin määrän ymmärtää, kun tarkastelee pukuja tarkemmin: helmaosassa on 10 – 12 kerrosta erilaisia tyllejä. Alimmat kerrokset ovat pehmeämpää materiaalia kuin päällimmäiset jäykät tyllikerrokset.
– Materiaali on hyvin jäykkää. Kansallisoopperan ammattilainen vinkkasikin meille, että käsivarret on hyvä suojata huolellisesti, jotta ne eivät naarmutu, Kaija kertoo esimerkkinä ammattilaisen heille antamista monista käytännön neuvoista.
Liiviosa valmistetaan useasta eri kappaleesta, jotta siitä saadaan hyvin istuva. Materiaalina käytetään pääasiallisesti satiinia, mutta istuvuutta lisää väliin ommellut kaitaleet joustavaa kangasta. Lisäksi kappaleiden saumanvarat ovat reilut, jotta liiviä voidaan muokata tanssijan mittojen mukaiseksi. Liivi kiinnitetään helmaosaan käsin ommellen.
Takaosan kiinnityshakasista joka toinen ommellaan vastakkaiseen suuntaan ja olkaimet kiinnitetään huolellisesti, jotta esityksen aikana ei tapahdu yllätyksiä.
– Puku on valmis 40 tunnin urakan jälkeen, kuvaa Kaija urakan suuruutta.
Valkoisesta puvusta saadaan muokattua eri esityksiin uusia luomuksia lisäämällä värikkäitä pitsejä ja erilaisia koristeita.
Pukuja voimme ihastella Lappeenrannan tanssiopiston näytöksissä. Lisäksi pukuja vuokrataan muille balettikouluille heidän esityksiinsä. Pukujen ensimmäisestä vuokramatkasta onkin jo sovittu. Se suuntautuu Savonlinnaan.
Lue myös artikkeli Suomen Kulttuurirahaston apuraha Attitydille